|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 27.1.2010 Bändikilpailu pyörähti käyntiin 58 bändin voiminTurku Bandstand -bändikilpailu käynnistyi neljännentoista kerran tiistaina 26.1. Kilpailun finaali käydään lauantaina 27.3. Bändit on arvottu kolmen yhtyeen alkueriin, joita pidetään 19 iltana. Alkuerien voittajat jatkavat välieriin ja seitsemän onnekasta esiintyy finaalissa la 27.3.2010. Alku- ja välierät soitetaan Taide- ja toimintatalo Vimmassa, finaali käydään ravintola Klubilla. Mukana on yhtyeitä Turun lisäksi Maskusta, Naantalista, Paimiosta, Loimaalta, Salosta, Raisiosta, Kaarinasta, Koskelta, Eurasta ja Laitilasta. Kisaa voi seurata Radio Vimman taajuudella netissäNoise Camp -studiot tarjoavat voittajalle 3000 euron arvoisen Turku Bandstand VIP passin, jolla bändi pääsee työstämään omaa materiaaliaan tuottajan kanssa. Kaikki seitsemän finalistia pääsevät myös kokoelmalevylle. Kaikki yhtyeet saavat esityksestään kirjallisen palautteen ja välieristä eteenpäin on mahdollisuus myös lunastaa itselleen DVD omasta keikastaan. Kisaa voi seurata Radio Vimman taajuudella netissä. Kisakalenteri on nähtävillä kisan kotisivuilla, joita päivitetään päivittäin kisan kuluessa. Lisätietoja:
Sivua viimeksi päivitetty 27.1.2010 13:43 ja sivu on julkaistu 27.1.2010 13:44 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

